Author Archives: patrik

Tulisiko sinun valita kiinteä vai muuttuva laina?

Kiinteä laina on pienempi riski sinulle lainanottajana, mutta pankin asema on päinvastainen. Kiinteän lainan korko on aina korkeampi kuin muuttuvan lainan, jottei pankki menetä rahaa ohjauskoron noustessa. Historiallisesti muuttuva korko on useimmiten ollut edullisempi, mutta korkomuutoksien ennustaminen voi olla vaikeaa, jos lainan maksuaika on pitkä.

Muuttuva korko on yleisin vaihtoehto. Muuttuva korko tarkoittaa sitä, että korko voi vaihdella muutaman kerran vuodessa riippuen ohjauskorosta eli hinnasta, jolla pankki saa lainaa keskuspankilta. Mitä korkeampi ohjauskorko on, sen korkeampi on myös sinun lainasi korko. Vaihtelevan koron etu on se, että useimmiten se on alempi kuin kiinteä korko, mutta se on myös riskialttiimpi. Pienemmille lainoille suosittelemme aina muuttuvaa korkoa, ja erityisesti silloin kun maksuaikasi on vain muutaman vuoden pituinen. Korko ei luultavasti tule nousemaan merkittävästi sinä aikana. Sinun tulee tosin aina valmistautua maksamaan korkeampia kuukausimaksuja, jos valitset vaihtelevan lainan.

Viime aikoina korko on ollut historiallisen matala, ja siksi monet suosittelevat nyt ottamaan kiinteäkorkoisen lainan. Valitettavasti on mahdotonta ennustaa tulevia korkomuutoksia, sillä niihin vaikuttavat monet eri muuttujat. Jos sinulla on suuri laina pitkällä maksuajalla, riskin minimoimiseksi voi olla järkevää ottaa kiinteäkorkoinen laina.

Mitä etuja saat yhdistämällä lainasi?

Lainojen yhdistäminen tarkoittaa vanhojen lainojen takaisinmaksua tarpeeksi suuren uuden lainan avulla. Tämä menetelmä voi tarjota monia etuja, joiden avulla säästät rahaa joka kuukausi. Jos sinulla on useita lainoja, niistä koituu koron lisäksi muitakin kuukausittaisia tai vuosittaisia kustannuksia. Yhdistämällä lainat voit vähentää ylimääräisiä kustannuksia, sillä yhden suuremman lainan korko on usein matalampi kuin useamman pienemmän lainan korko. Lisäksi lainojen ja kuukausikustannuksien seuraaminen yksinkertaistuu.

Kun yhdistät kaikki lainasi ja luottosi yhteen lainaan, sinun tarvitsee seurata ainoastaan tämän yhden lainan kehityksiä. Samalla olet tekemisissä vain yhden lainanantajan kanssa, eikä taloutesi vaikuta enää yhtä sekavalta. Suuren lainan avulla voit joskus jopa neuvotella maksuehdoista lainanantajan kanssa, mikä voi johtaa todellisen vuosikoron alennukseen. Lainoja yhdistämällä saat siis paremman yleiskatsauksen veloistasi ja usein myös matalammat kustannukset.

Yllämainittujen etujen lisäksi yhdistetty laina voi myös lyhentää maksuaikaa. Korkoa alentamalla sinulla on varaa maksaa laina takaisin nopeammin, ja näin pääset velattomaksi aikaisemmin. Ota yhteyttä yhdistetyn lainasi lainanantajaan halutessasi muuttaa maksusuunnitelmaasi. Itse hakemus on yleensä samankaltainen kuin tavallisen lainan kohdalla, eli koko prosessi voi olla hoidettu muutaman arkipäivän sisällä. Suosittelemme hakemaan yhdistelmälainaa, jotta voit tarkistaa alenevatko kustannuksesi. Hakemus on maksuton ja sitomaton kaikilla lainanantajilla.

Voiko luottokortteja käyttää vaihtoehtona lainalle?

Kun sinulla on tietty ostostarve, luottokortin käyttäminen voi olla yksinkertaisin vaihtoehto. Voit itse valita kuinka suuren osan luottorajastasi käytät joka kuukausi, ja voit myös jakaa maksut pidemmälle aikavälille. Monet miettivät luottokortin käyttöä vaihtoehtona lainalle sekä luottokortin järkevyyttä ylipäätään. Tämä kaikki riippuu siitä miten käytät korttiasi. Sinulla on usein mahdollisuus käyttää luottorajaasi korotta ja maksutta 45 päivään asti, jonka jälkeen maksamattomalle summalle asetetaan korko.

Silloin kun tarvitset rahaa lyhyellä aikavälillä, luottokortin käyttäminen voi olla järkevää. Vältyt lisäkustannuksilta, jos maksat aina laskun takaisin korottoman maksuajan aikana, ja monissa luottokorteissa ei ole edes vuosimaksua. Mutta jos laskun maksaminen viivästyy, luottokorttien noin 20 % korko on usein korkeampi kuin yksityisten lainojen korko, joten pitkällä tähtäimellä maksujen viivästyminen on kallista.

Suurempien summien ja pidemmän maksuajan kohdalla on usein järkevämpää hakea lainaa. Osa lainaajista tarjoaa lainoja alkaen hintaan 3 % + lisäkustannukset. Vaikka hakuprosessi onkin hieman vaivalloisempi kuin kortin höylääminen, se on viime vuosina muuttunut paljon helpommaksi kuin ennen. Nyt voit tehdä koko hakemuksen verkossa, joten voit saada rahat tilillesi jopa muutamassa päivässä. Nyrkkisääntönä on hyvä muistaa, että luottokortti on hyvä vaihtoehto lyhyellä aikavälillä ja pienille summille, mutta suuremmille summille on parempi hakea lainaa.

Mikä on lainanvälittäjä?

Lainanvälittäjä on yritys, joka kerää tarjouksia eri pankeilta ja lainantarjoajilta. Välittäjät eivät siis itse tarjoa lainoja, vaan keräävät tietoja yhteistyökumppaneiltaan ja välittävät tiedon lainanhakijalle. Välittäjän avulla voit siis vertailla useampia tarjouksia nopeammin ja helpommin kuin hakemalla itse lainaa kaikilta eri tarjoajilta. Yhteistyökumppanien määrä vaihtelee, mutta yleensä vaihtoehtoja on 10-25.

Lainanvälittäjä ei siis ole vastuussa varojen lainaamisesta, eikä se ole pankki tai lainantarjoaja. Kun olet valinnut itsellesi parhaiten sopivan lainan, teet sopimuksen valitsemasi lainaajan kanssa. Lainan maksu tilillesi ja luottorekisterin tarkistus hoidetaan pankin toimesta. Lainanvälittäjillä on usein vuosien kokemus alalta, joten heiltä voit saada myös vinkkejä siihen, mitä kannattaa ajatella ennen hakemusta, ja he voivat myös auttaa sinua yhdistämään tämänhetkiset lainasi.

Lainanvälittäjän käyttämiseen on monta perustetta. Ensinnäkin se on sinulle täysin maksutonta, sillä lainanvälittäjä saa korvauksen valitsemaltasi pankilta, eikä tämä nosta myöskään lainan hintaa. Voit myös helpommin vertailla useampia tarjouksia yhdellä hakemuksella, etkä ole sitoutunut mihinkään tarjouksista. Juuri hakemuksen sitomattomuus ja maksuttomuus ovat yleisimpiä syitä lainanvälittäjän käyttöön. Välittäjät säästävät myös aikaasi, sillä vältyt useiden hakemuksien lähettämiseltä, ja vertaaminen on helpompaa kun kaikki tieto on helposti esillä.

Mitä sinun tulee ajatella ennen kuin haet lainaa?

Juuri nyt monet alan toimijat tarjoavat lainoja Suomen markkinoilla, ja valittavanasi on monia erilaisia lainoja. Sinulle parhaiten sopiva laina rippuu omasta taloudellisesta tilanteestasi ja elämänvaiheestasi. Koska lainantarjoajia on niin monta, niitä kannattaa vertailla, jotta voit löytää itsellesi parhaiten sopivan lainan. Osa lainaajista tarjoaa nopeita käsittelyaikoja, ja toisilla taas hakemuksen käsittely voi kestää kauemmin. Tärkeintä on kuitenkin löytää hyvä tarjous sinulle parhaiten sopivasta lainatyypistä.

Hakiessasi lainaa sinun kannattaa aina tutkia, mitä eri lainaajat tarjoavat. Näin vältät itsellesi ja elämäntilanteeseesi sopimattoman lainan. Jotkin lainaajat tarjoavat ns. pikavippejä, joiden takia joudut usein maksamaan enemmän kuin suunnittelit. Siksi on aina tärkeää tarkistaa todelliset vuosikorot ja lainan kokonaishinta. Esimerkiksi 15 000 euron laina 10 vuoden maksuajalla ja 13,2 % todellisella vuosikorolla tulee maksamaan sinulle 26 257 euroa.

Pikavippi voi olla houkutteleva vaihtoehto, sillä hakemus on helppo ja yksinkertainen. Joskus siihen tarvitaan vain muutama napinpainallus. Itse lainalla on kuitenkin usein monen sadan prosentin korko, ja siksi sinun tulee välttää niitä. Kannattaa myös tarkistaa, että sinulla on varmasti varaa maksaa laina takaisin sen koko maksuaikana. Lainasta voi olla vaikea kieltäytyä, jos hakemuksesi on jo hyväksytty, mutta sinun tulee olla täysin varma, että selviät lisäkustannuksista etkä joudu velkakierteeseen.

Kannattaa myös aina löytää halvimman lainan tarjoava lainaaja ja muistaa verrata useampia tarjouksia. Siten varmistat, ettet joudu maksamaan enemmän kuin on tarpeen. Monet eri palvelut vertaavat lainoja puolestasi ja antavat sinulle hyvän yleiskatsauksen eri lainatyypeistä ja niiden hinnoista. Niiden avulla vertailu on helppoa, sillä joku muu tekee työn puolestasi!